Johdanto

Vakuutusyhtiöiden tulee määrittää vakuutussopimuksista aiheutuvat vakuutusvastuunsa ja velvoitteensa vähintään kahden eri sääntelykehikon mukaisesti tilinpäätös- ja vakavaraisuusraportointiavarten. Tilinpäätösraportoinnissa yhtiöiden on noudatettava kansallisia tilinpäätösstandardeja. Suomessa FAS-vastuuvelka (Finnish Accounting Standard, FAS) perustuu normipohjaiseen suomalaiseen kirjanpitokäytäntöön, jota säädellään kirjanpitolailla ja -asetuksella, vakuutusyhtiölailla sekä kirjanpitolautakunnan yleisohjeilla ja lausunnoilla. Vakavaraisuusraportointi perustui ennen yhtälailla kansalliseen lainsäädäntöön, mutta vuodesta 2016 alkaen eurooppalaiset vakuutusyhtiöt ovat kuitenkin siirtyneet soveltamaan solvenssi II sääntelyä (SII). Tämän seurauksena vakuutustekninen vastuuvelka, SII-vastuuvelka, määritetään yhtenevästi Euroopassa perustuen EU-direktiiviin ja Euroopan komission asetukseen sekä Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen (European Insurance and Pension Authority, EIOPA) tulkintoihin.

Yhdenmukaistaakseen tilinpäätösraportointia sekä parantaakseen raportoitujen tietojen läpinäkyvyyttä, ajantasaisuutta ja vertailtavuutta Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto antoivat asetuksen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standard, IFRS) soveltamisesta. Lähtökohtaisesti IFRS-standardeja sovelletaan Euroopan unionin alueella julkisen kaupankäynnin kohteena olevien yritysten konsernitilinpäätöksissä, mutta sen jäsenvaltioilla on kuitenkin mahdollisuus päättää IFRS-standardien soveltamisesta muihinkin yrityksiin ja erillistilinpäätöksiin. Vakuutussopimuksia koskeva IFRS-standardi tuli ensivaiheessa voimaan 1.1.2005, ja se sai lopullisen muotonsa, kun IFRS17 vakuutussopimukset -standardi tuli voimaan 1.1.2023. Kyseisen standardin voimaantulo on näin ollen aiheuttanut joillekin vakuutusyhtiöille tarpeen raportoida vakuutusvastuunsa ja -velvoitteensa edellä mainittujen sääntelykehikkojen ohella myös tämän kolmannen sääntelykehikon näkökulmasta.

IFRS17 vakuutussopimukset -standardi on periaatepohjainen (principal based) standardi, jonka mukaisen vakuutussopimusvelan (jatkossa vakuutusvelka) määrittäminen tarkentaa vakuutussopimuksista aiheutuvien vakuutusvastuiden ja -velvoitteiden tilinpäätösraportointia. Vakuutusvelka tulee raportoida vakuutussopimusryhmittäin, lähtökohtaisesti nykyarvoisena ja parhaan arvion mukaisena, käyttäen mahdollisimman ajantasaisia taustatietoja sen muodostamisessa. Sopimusryhmä-kohtainen vakuutusvelka voidaan määrittää soveltamalla jotakin seuraavista arvostusmenetelmistä:

  • GMM-menetelmä (General Measurement Method, Building Block Approach): kaikille vakuutussopimuksille soveltuva ja ensisijaisesti sovellettava yleistetty laskentamenetelmä,
  • PAA-menetelmä (Premium Allocation Approach): yleistetystä laskentamenetelmästä yksinkertaistettu vakuutusmaksujen kohdistamiseen perustuva vaihtoehtoinen laskentamenetelmä,jonka soveltamiselle on kelpoisuusvaatimuksia,
  • VFA- tai muu mukautettu -menetelmä (Variable Fee Approach): yleistetyn laskentamenetelmän mukautuksia ja erikoistapauksia, jotka sopivat ainoastaan niille sopimuksille, joihinsisältyy suoria oikeuksia osuuteen ylijäämästä.

Laskentamenetelmistä GMM- ja PAA-menetelmät soveltuvat parhaiten vahinkovakuutustyyppisille vakuutussopimusryhmille. GMM-menetelmän erikoistapaukset soveltuvat taas sopimuksille, jotka ovat tietyille sijoitussidonnaisille henkivakuutussopimuksille ominaisempia menetelmiä.

Tämän harjoitustyön tarkoituksena on vertailla vahinkovakuutusopimuksille soveltuvien GMM ja PAA-laskentamenetelmien eroavaisuuksia vakuutusvelan muodostuksessa sekä nostaa esille suurimpia eroavaisuuksia IFRS17 vakuutusvelan ja FAS- sekä SII-vastuuvelan välillä. Laskentamenetelmien ja eri kehikkojen välistä vertailua käsitellään lähtökohtaisesti vain tyypillisimpien 12 kuukautta pitkien vahinkovakuutussopimusten näkökulmasta.

Share Share Share