Mies kun tulee tiettyyn ikään, ei sillä pelaa enää ainakaan muisti kauhean hyvin.

Jotain on kuitenkin jäänyt mieleen. Erään pohjanmaalaisen pikkukylän yläasteella matematiikan opettaja kertoo keväällä 1998 lukiota ja pitkää matematiikkaa harkitseville rakkareille, että sen polun päässä odottaa varma työpaikka pankissa tai vakuutusyhtiössä. Höhöhö, nauravat finninaamat, eivätkä sen koommin opettajan puheita mieti.

Vuosia myöhemmin kuulen Oulun yliopiston matemaattisten tieteiden laitoksella yhden lehtorin valittelevan, kuinka vakuutusyhtiöt vievät opiskelijat suoraan koulunpenkiltä, ettei nämä peijakkaat vie gradujaan maaliin. Se kuulosti yhä vitsiltä. Hyvän heitit hei, ajattelin ja jatkoin haaveilua tutkijan elämästä ja siitä, mitä seuraavalla kerralla vastaisin äidille, kun hän kehottaa vielä harkitsemaan opettajankoulutusta.

Lopulta koittaa kesä 2007, ja valmistun filosofian maisteriksi. Abstraktista algebrasta gradunsa ammentaneeksi matemaatikoksi, jolla on sivuainemerkinnät tähtitieteestä ja tietojenkäsittelytieteistä. Oulussa ei tunnu olevan mitään. Graduohjaaja suosittelee kokeilemaan siipiä työelämässä, joten muutan etelään alakuloisia sävelmiä vihellellen. Elättelen vaisuja toiveita työpaikasta. Saan kuitenkin oppia, ettei matematiikan ja tähtitieteen opinnoilla ole mainittavaa kysyntää huonekalumyymälän varastoapulaisen tointa haettaessa, vaikka Päijät-Hämeen työvoimatoimiston virkailija jostain syystä onkin toiveikkaampi.

Siitä kesästä ei lopulta jää juuri myönteisiä kokemuksia. Liian koulutettu, he sanovat. Valintamme ei tällä kertaa osunut teihin, ne sanovat.  En olisi halunnutkaan, sanon minä, vaikkakaan en ääneen.

Sitten erääseen työeläkeyhtiöön haetaan matemaatikkoa. Tehtävän edellytykset tuntuvat sopivan profiiliini. Päätän panna kaiken peliin. Pummaan työvoimatoimistolta matkaliput Helsinkiin ja äidiltä rahat parturiin. Matkasta tulee menestys, rahaa jää vielä yhteen korvapuustiinkin. Maisterin vihellys liukuu syksyn mittaan kuin varkain duuriin, ja muuttokuormaa pakataan vielä ennen ensilumia.

Tästä kaikesta on nyt aikaa yli 13 vuotta. Työeläkemaailma vaihtui loppuvuodesta 2013 pohjoismaisen finanssikonsernin suomalaiseen henkivakuutustyttäreen. Melkein jokainen pitkäaikaisempi lähiesimieheni – joista suurin osa on ollut naisia – on luonnehtinut aktuaarin arkea sillä tavalla kiitolliseksi, että päivät ovat harvoin samanlaisia.

Tiedän. Se kuulostaa kliseeltä ja tyhjältä mainospuheelta.

He ovat kuitenkin oikeassa.

Paperilla oma päävastuualueeni kuulostaa kuivalta: vakuutusteknisen vastuuvelan ja muiden tunnuslukujen kokoaminen kuukausittain talousraportointia varten. Yhtiön vastuullinen matemaatikko (SHV) vastaa tietenkin vastuuvelasta lain näkökulmasta, mutta koska käytännössä syvimmällä savessa ovat omat käteni, pääsen konsultoimaan ja avustamaan häntä vastuuvelan asianmukaisuuden arvioinnissa ja sitä koskevien laskuperusteiden laadinnassa.

Arjen monotoniasta haaveileva saa kuitenkin pettyä. Koska tiimimme on pieni, pääsen osallistumaan kaikenlaiseen yhtiössä tapahtuviin, vähänkin matematiikalta haiskahtaviin hankkeisiin. Vaikka modernit henkivakuutukset kehiteltiin (lähes) huippuunsa viimeistään 1800-luvulla, ei tuotekehitys lepää laakereillaan. Yhtiöt haluavat tarjota asiakkaille sellaisia tuotteita ja palveluita, joita he haluavat ostaa. Tilinpäätösaktuaarina syntyy väkisinkin hyvä käsitys vakuutuskannan rakenteesta. Siitä, millaisia asiakkaita meillä on, millaiset turvat ovat kannattavia sekä yhtiölle että asiakkaille. Tästä syystä pääsen usein mukaan kehityshankkeisiin, jotka vaihtelevat yksinkertaisista tariffien tarkistuksista kokonaan uudenlaisten tuotteiden suunnitteluun ja hinnoitteluun.

Asiantuntijatyössä on luvallista ja suotavaa parantaa omia työskentelemisen tapoja ja työkaluja. Vaikka IT-kehitystyö ei matemaatikolle kuulukaan, olen silti päässyt verestämään lapsuuden ohjelmointiharrastuksia, ja opettelemaan SQL:n lisäksi moderneja ohjelmointikieliä, kuten C#:ia, jolla olen tehnyt työtäni helpottavia työkaluja.

Sitten on vielä asiakkaat. Suoraa asiakastyötä pääsen harvemmin tekemään. Koska vakuutustuotteet ovat luonteeltaan sangen abstrakteja, eikä aina niin helppoja ymmärtää, syntyy asiakkaille usein yllättäviä kysymyksiä. Ne hoidetaan pääasiassa neuvontatiimeissä, mutta toisinaan kysymykset ovat niin visaisia ja vastaukset laskentavoimaa vaativia, että matemaatikoiden (ja juristien) apua tarvitaan.

En voi väittää vakuutusalan koskaan olleen minulle unelma. En ensimmäiseen vakuutusalan työpaikkaani mennessä tiennyt vakuutuksista muuta kuin että minulla on kotivakuutus. Menneitä muistellessa alkaakin vaikuttaa kovasti siltä, että jotenkin vain satuin päätymään alalle kuin akanvirrassa ajelehtiva ajopuu. Sellaista tietenkin sattuu, kuten aktuaari tietää vahinkotilastoja tutkiessaan. Ja sitten kuitenkin, jos joku nuorisolainen tulisi ja kysyisi, miksi panostaa matematiikan opiskeluun, voisin setämiehen äänensävyllä toistaa erään oululaisen emeritalehtorin konjektuurin: matematiikka pätevöittää ajattelemaan. Sitten kertoisin, että pankit ja vakuutusyhtiöt ottavat sinut aikanaan mielellään töihin, eikä se ole lainkaan niin ikävää kuin miltä se juuri nyt saattaa kuulostaa.

Share Share Share