Linkki ilmoitukseen ja hakemukseen.

Aktuaaripäällikkö

Haemme joukkoomme monipuolista ja jo aiempaa kokemusta omaavaa vakuutus- ja finanssimatematiikan osaajaa vastaamaan yhtiömme aktuaariasioista ja tukemaan vakuutushinnoittelua sekä talousyksikköä erityisesti vakavaraisuuslaskennan ja sijoitustoiminnan raportoinnissa. Tehtävässä pääset rakentamaan ja kehittämään ketteriä laskentamalleja kasvavassa, modernissa, matalan hierarkian digivakuutusyhtiössä.

Tehtävässä vastaat yhtiön aktuaariasioista, erityisesti

  • vastuuvelan laskuperusteisteiden ja laskentamallien päivityksistä (FAS, Solvenssi II),
  • vastuuvelan laskennan teknisestä toteutuksesta (SQL, Python, Excel), sekä
  • vakuutusmatemaattisten lausuntojen ja selvitysten valmistelusta. 

Tehtävässä osallistut myös merkittävällä painolla, muun muassa,

  • vakuutustuotteiden hinnoittelun kehittämiseen
  • vakavaraisuuspääomalaskennan (Solvenssi II) ylläpitoon ja raportointiin, sekä
  • sijoitustoiminnan raportointiin 

Tehtävään ei sisälly esihenkilövastuita. Kokemus- ja osaamistaustasi riippuen myös virallinen nimitys Aktuaaritoiminnosta vastaavaksi henkilöksi ja/tai Vastuulliseksi vakuutusmatemaatikoksi voi olla mahdollinen.

Edellytämme sinulta

  • Kokemusta vakuutusmatemaattisista tehtävistä
  • Intohimoa kvantitatiivisiin ja tilastollisiin menetelmiin sekä matemaattiseen mallinnukseen
  • Nopeaa omaksumiskykyä ja ketterää, nopeasti tuloksia aikaansaavaa toimintatapaa
  • Vähintään yhden relevantin sääntelykehikon tuntemusta (esim. Solvenssi II, FAS)
  • Office-työkalujen hyvää osaamista ja ohjelmointitaitoja (esim. SQL, Python)
  • Soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • Suomen kielen osaamista

Aikaisempi kokemus vastaavista tehtävistä ja SHV-tutkinnon osasuoritukset katsotaan eduksi.

Tarjoamme sinulle vastuullisen ja aidosti kiinnostavan työtehtävän uudessa kasvuyhtiössä, dynaamisen ja kannustavan työyhteisön ja kilpailukykyiset edut.

Lisätietoja tehtävästä antaa Erkka Jalonen (tiistaisin ja torstaisin 12.00-15.00, p. 050 567 8900) tai sähköpostitse etunimi.sukunimi(at)suomenvahinkovakuutus.fi.

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoivomuksineen viimeistään 14.3.2026 mennessä oheisen hakulinkin kautta. Huomioithan, että käymme hakemuksia läpi jo hakuajalla ja täytämme tehtävän sopivan henkilön löydyttyä, joten ethän aikaile turhia.

Linkki ilmoitukseen ja hakemukseen.

Share Share Share