ac_header o English Pages

 
Jatkuvan kouluttautumisen tärkeys
 

Matemaattiset perusopinnot antavat hyvät valmiudet vakuutusmatemaattisiin tehtäviin. Kuitenkin tehtävien hoitaminen edellyttää vakuutusmatemaattista erityisosaamista ja käytännön perehtyneisyyttä työhön.

SHV-tutkinnon suorittaminen on tärkeä osa aktuaarin ammattitaidon kehittämistä. Se antaa hyvät perusvalmiudet aktuaaritoimintoihin. Tätä täydentävät käytännön kokemus ja erilaiset koulutustilaisuudet sekä alan tutkimuksen seuraaminen.

Suomen Aktuaariyhdistys ja Aktuaaritoiminnan Kehittämissäätiö järjestävät säännöllisesti koulutustilaisuuksia. Lisäksi esimerkiksi Groupe Consultatif ja IAA pitävät kongresseja ja kollokviumeja, jotka esittelevät alan viimeisintä kehitystä ja tutkimusta.

SHV-oikeudet myöntää sosiaali- ja terveysministeriö. Suomessa ei ole ainakaan toistaiseksi säännöksiä jatkokoulutuksesta, mutta eräissä maissa SHV-oikeudet voi menettää, jos vakuutusmatemaatikko ei ole osallistunut jatkokoulutukseen. Suomen Aktuaariyhdistyksen hallitus kuitenkin suosittaa, että SHV-matemaatikot osallistuvat vuosittain vähintään xx vakuutusmatemaattista tietotaitoa ylläpitävään koulutustilaisuuteen.