|

ALM-menetelmät vakuutusalalla
- Onko viisastenkivi vihdoin löytynyt?
Aktuaaritoiminnan perinteessä on kehitelty erilaisia menetelmiä, joilla vastuuta kattava omaisuus on pyritty sovittamaan vastuun vaatimuksia. Kuuluisa historiallinen menettely on ollut Redingtonin immunisaatio vuodelta 1952. Vakuutusyhtiön sijoitussuunnitelmaa koskevissa määräyksissä todetaan, että sijoitussuunnitelman laatimista varten on yhtiön vakuutusmatemaatikon esitettävä hallitukselle kirjallinen selvitys yhtiön vastuuvelan luonteen asettamista vaatimuksista yhtiön sijoitustoiminnalle, sekä yhtiön vakuutusmatemaatikon on myös annettava kirjallinen lausunto siitä, täyttääkö hallituksen laatima sijoitussuunnitelma nämä vaatimukset. Aktuaarille on siis annettu selkeitä velvollisuuksia huolehtia varojen ja velkojen sovittamisesta toisiinsa.
Pankki- ja vakuutusmaailmassa on alkanut kuitenkin levitä systemaattisempi tarkastelutapa yhteensovittamisesta. Tällaiset tekniikat kulkevat nimikkeen ALM alla. Huomionarvoista on myös, että EU:n komission kaavailuissa ALM-tekniikoilla on huomattava rooli tulevissa, nimellä Solvenssi II kulkevissa vakavaraisuusmääräyksissä. Teemailtapäivän tarkoituksena on selvittää, mitä ALM tarkoittaa ja minkälaisia kokemuksia sen käytöstä on.
Asiaa esittelevät alan huippuasiantuntijat Markku Pehkonen, Dr. Bernhard Kaufman, Dr Jochen Mayer, Teemu Pennanen ja Raoul Berglund.
Seminaarin puheenjohtajana toimii Aktuaariyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Esko Kivisaari.
Tilaisuus on osin suomen- ja osin englanninkielinen.
Seminaari on osanottajille maksuton. Tervetuloa kaikki ALM:n ihmeellisestä maailmasta kiinnostuneet!
|